Ajankohtaista

Lumilautailu

Lumilautailu on laskettelu- ja talviurheilulaji, jossa välineenä käytetään lumilautaa. Lumilauta koostuu laudasta, siteistä ja kengistä, jotka pitävät lautailijan jalat kiinni laudassa. Lumilautailu on yleistynyt 1980 lähtien, mutta olympialajiksi se tuli vasta vuonna 1998. Silloin kisattiin halfpipessa ja suurpujottelussa, joka sittemmin korvautui parisuurpujottelulla.

Kaikki lähti snurferista

Lumilautailun juuret juontavat 1960-luvulle, jolloin lainelautailu oli suuressa suosiossa. Ihmiset halusivat kokea saman tunteen myös talvella alueissa, joissa lumi peittää maata. Tarina kertoo michiganilaisesta Sherman Poppenista, joka kehitti lumilaudan lastensa leikkeihin. Poppen vei lapset laskettelemaan, mutta balitettavasti varastosta löytyi vain yhdet minisukset. Lapset päättivät laskea molemmat yhdellä suksella. Poppen keksi laittaa suksen päähän narun, josta pitää kiinni laskiessa ja laskeminen helpottui heti huomattavasti. Tytöt ihastuivat ja niin sanottu snurferi eli Snow-surfer näki päivänvalon.

Snurferi keräsi nopeasti suosiota ja Poppen alkoi valmistaa lautoja autotallissaan asuinalueen lapsille. Kysynnän kasvaessa hän myis valmistusoikeudet suurelle lelutehtaalle. Snurferi oli kuitenkin vain lasten lelu ja varsinaisesti lumilauta sai alkunsa 1960-luvun lopulla järjestetyistä snurfer-kilpailuista. Kilpailuun osallistui tuolloin nuori nimes nimeltä Jake Burton. Burton keksi asentaa snurferiinsa alkeelliset siteet, joka teki hurjissa vauhdeissa laskemisesta helpompaa. Burton tunnetaan nykyään maailman menestyneimmän lautamerkin Burton Snowboardsin perustajana.

lumilautailija2

Jokainen tyylillään

Lautailutyylejä on monia. Perinteinen rinnelasku on suosituin laskettelutyyli lumilaudalla. Rinnelasku tarkoittaa kaikenlaista peruslaskemista rinteessä ja se sopii parhaiten aloittelijalle. Freestyle laskeminen tarkoittaa kaikkea laskemista, johon kuuluu temppujen tekeminen laudalla. Temppuja voi tehdä ilmassa hyppyjen aikana tai lumessa. Suurin osa nykyään valmistettavista lumilaudoista on freestyle-laskemiseen sopivia. Freestylerinnettä kutsutaan streetiksi ja kilpailulajia streetillä slopestyleksi. Lumilauta-freestylessä temppuja voi tehdä rinteen lisäksi lautaparkeissa lumikourussa eli pipessa, isoissa hyppyreissä eli boxeissa ja kaiteillaa eli reileissä. Kilpailulajeja ovat half pipe, big air ja slopestyle. Ratalasku tarkoittaa nopeaa laskemista, jossa on tarkoituksena tehdä mahdollisimman leikkaavia käännöksiä. Tyyli vaatii todella paljon voimaa, sillä käännöksiä on tehtävä kovissa vauhdeissa. Ratalaskua kutsutaan myös alpine snowboardingiksi tai carvingiksi.

Suomalaiset huipulla

Suomen talvi tarjoaa erinomaiset lasketteluolosuhteet rinnelaskuun ja freestyle-lumilautailuun. Suomen pitkä talvi mahdollistaa lautailun monena kuukautena. Suomen lumilautamaajoukkueen päävalmentaja on Pekka Koskela ja Suomen joukkuuen menestys on maailman kärkitasoa. Kuuluisia lumilautailijoita ovat muun muassa Aleksi Litovaara, Antti Autti, Joni Malmi, Jussi Oksanen, Heikko Sorsa, Enni Rukajärvi, Petja Piiroinen ja Roope Tonteri.